Garzweilerin louhos - deutschland

Matkoilla Saksassa nähtyä..
www.saksanmatka.de
Direkt zum Seiteninhalt

Garzweilerin louhos


Noin puolen tunnin ajomatkan päässä sekä Düsseldorfista että Kölnistä sijaitsee Garzweilerin avolouhos, josta Saksan toisiksi suurin energiayhtiö RWE louhii lähinnä ruskohiiltä. Kyliä ja jopa pienenpiä kaupunkeja on jo monen vuosikymmenen ajan jouduttu purkamaan louhosten tieltä. Autiokyliä tulee vastaan, kun ajelee Garzweilerin seudulla. Ne odottavat jättikaivureiden ja koneiden tuloa, kunnes viimeinenkin kirkontorni ja urheilukenttä ovat historiaa. Ilmastoaktivistit ovat viime aikoina  prostetoineet massiivisesti louhosten toimintaa vastaa, vaikka Saksan valtio onkin jo päättänyt lopettaa kivihiilen louhinnan vuoteen 2038 mennessä. Viime vuosien suurimmat protestit ovat koskeneet ns. Hambachin metsää, jonka luonnonsuojelijat haluasivat pelastaa koneiden kauhoilta. Hambachin metsä sijaitsee Kölnin lähellä Saksan länsiosassa. Metsä on alun perin ollut yli 4 000 hehtaarin laajuinen. Tutkijoiden mukaan seutu on ollut metsän peitossa jatkuvasti aina viime jääkaudesta lähtien, eli 12 000 vuotta. Avolouhoksen toimintaan on mahdollista tutustua näköalatasanteelta, joka on aivan autobahnin läheisyydessä parkkipaikkoineen. Kannattaa tutustua, niin kauan kun louhoksia vielä Euroopasta löytyy ja toivoa, että sää olisi aurinkoisempi.

Zurück zum Seiteninhalt